30.10.2013

Flyygeli – Pauli Kari

Pauli Kari on yksi Turun (dold=hidden) suurista muusikoista. Hänen  kansainvälinen uransa on erittäin menestyksekäs ja hän on saanut  hienoja arvosteluja sekä lehdistöltä ja yleisöltä. Hän on soittanut mm  Carnegie Hallissa New Yorkissa. Pauli on esiintynyt suurien  orkesterien solistina sekä tehnyt monia soolokonsertteja ympäri  maailmaa. Hän on myöskin saavuttanut menestystä kansainvälisissä  pianokilpailuissa, joiden seurauksena hän on saanut sponsorisopimuksia.

Tämän lisäksi Pauli on työskennellyt  vastuullisena tuottajana,  taiteellisena johtajana, näyttelijänä, säveltäjänä ja  improvisaattorina. Pauli Kari menestyi Japanissa 2000 niin hyvin, että  hän onnistui saamaan sponsorisopimuksen kuuluisan flyygelivalmistajan  kanssa. Sen turvin hän on tuottanut  kansainvälisiä festivaaleja ja  yhteistyöprojekteja, jotka ovat tuoneet esille muita lahjakkaita  muusikoita.

Pauli Karin improvisaatiot ja sävellykset alkavat yleensä  läsnäolevalla tunteella tai sisäisellä melodialla. Näinä erityisinä  hetkinä voi sekä kuulija että muusikko päästä uusille, arvaamattomille  taajuksille.Parhaimmillaan voi artisti kuulla valmiin musiikin  sisimmässään ja olla näin kanava jumalaiselle musiikille.

Vapaa-ajallaan Kari lumilautailee, maastopyöräilee, hyppää narua ja  harjoittaa Astangajoogaa sekä Kungfua.

www.paulikari.com

Variaatio Diabellin valssista

Olemme erittäin iloisia ja ylpeitä siitä, että Pauli Kari on  säveltänyt ohjaaja Bobo Lundénin ja Åbo Svenska Teaterin tilauksesta  oman variaation Diabellin valssista. Hän esittää variaationsa  esityksessä.Taiteellinen luontityö on jatkuva prosessi.

Med vänlig hälsning

Niina Renström
Marknadsförings- och försäljningschef
Åbo Svenska Teater
Eriksgatan 13
20100 ÅBO FINLAND
+358(0)2 277 7374/ 044 2508189
niina.renstrom@abosvenskateater.fi
www.abosvenskateater.fi