UUTISET -SIVUJA PÄIVITETÄÄN...

Warning: Invalid argument supplied for foreach() in /usr/www/users/paulikar/wp-content/themes/retlehs-roots-cdc3267/functions.php on line 106

Atmosfääri on täällä tosi erilainen, rauhallisempi kuin muualla, kuvailee mestaripianisti Pauli Kari suhdettaan Muonioon ja Lappiin. Ympäri maailmaa, muun muassa New Yorkin kuuluisassa Carnegie Hallissa soittanut Kari on esiintynyt myös Lapissa viime vuosina. Ensimmäistä kertaa hän päätyi Lappiin konsertoimaan Tunturi-Lapin turistipappi Vilho Vähäsarjan järjestämälle Hooked on the Piano -kiertueelle muutama vuosi sitten. Vähäsarja on järjestänyt pianokonsertteja Lapissa toistakymmentä vuotta. Lisäksi Kari on kiertänyt Lapissa sinfoniaorkestereiden kanssa muun muassa Hooked on the Music! -konserttikiertueen aikana. Lappi on Karille siis melko tuttu paikka. Sekään ei silti vähennä esiintymistä edeltävää jännitystä. – Kyllä perhoset on aina vatsassa – tällä kertaa erityisesti siksi, että puoli vuotta sitten tapahtuneessa onnettomuudessa vasemman käden pikkusormi napsahti poikki. Kahden erikoiskäsikirurgin ansiosta toipuminen ja jäykkyyden poistuminen kädestä on ollut hämmästyttävän nopeaa. Toukokuussa käsi ei vielä venynyt soittamaan konserton ensimmäistä sointua. Nyt alkaa tuntua hyvältä, Kari kertoo. – Tämä on eräänlaista extreme-urheilua, jännitystä ei puutu, hän lisää nauraen. Viime viikolla Kari soitti Karjalan sinfoniaorkesterin solistina Ruskarock & Culture -festivaalilla. Esiintymispäivä on pianistille kiireinen. Omat aamuharjoitukset ovat aamulla ennen kahdeksaa, ja puoli yhdeltätoista on harjoitukset orkesterin kanssa. Lounaan jälkeen on sound check ja salin akustiikan testaamista. – Sen jälkeen onkin hyvä käydä lenkillä ja saunassa. Sitten on vielä aikaa rauhoittua ja keskittyä iltaan. Orkesterin kanssa harjoiteltiin tiiviisti ennen konserttia. – Konserttia ennen oli viikon harjoitusperiodi ja esiintyminen Venäjällä. Oloksen konsertin jälkeen esiinnymme vielä Rovaniemen kirkossa Rovaniemi-viikkojen päätöskonsertissa ja syyskuun puolivälissä Petroskoissa orkesterin omassa Filharmonia Big Hallissa, Kari luettelee. Orkesterin kiertue vierailee syksyn aikana myös Etelässä Turun Logomo -konserttisalissa. Ammattimuusikon ura on kovaa työtä. Kari ihailee pohjoissuomalaisten asennetta työhön. – Vähemmän hössötystä, täällä on ymmärretty elämää fiksummin. Työt eivät tekemällä lopu. Karin mukaan Lapissa tehdään paljon töitä, mutta asenne ja mielenvahvuus poikkeavat muista. – Ei olla ahdistuneita ja stressaantuneita vaan töihin osataan suhtautua etäisemmällä lämmöllä, Kari arvioi. Turussa vakituisesti asuva pianisti on tykästynyt Lappiin niin paljon, että hän käy täällä myös vapaa-ajallaan. – Pyrin käymään täällä niin usein kuin mahdollista.
Anssi Tapio

 

Jätä kommentti